Kaksi viikkoa ja nousen lentokoneeseen joka kuljettaa minut yli Atlantin JFK:n lentokentälle New Yorkiin, kolmen vuoden tauon jälkeen. Jännittääkö? No totta helvetissä jännittää, ainakin hiukan. Olenhan kuitenkin menossa asumaan ulkomaille ensimmäistä kertaa elämässäni. Viime kerralla vietin uudella mantereella viisi viikkoa kierrellen melko tiiviisti Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Tuleva reissu pitää sisällään kuuden kuukauden työharjoittelujakson amerikansuomalaisessa sanomalehdessä, jonka jälkeen matkustelen ympäri Yhdysvaltoja vielä kuukauden.
Koska blogien pitäminen on hyvin suosittua nykypäivänä, varsinkin reissublogit, päätin itsekin ryhtyä pitämään sellaista nyt kun tällainen tilaisuus avautui. Kirjoittelen tänne näkemyksiäni, kokemuksiani ja kuulumisiani reissun varrelta säännöllisen epäsäännöllisesti. Ainakin yritän.
Taustoitetaan hieman mistä oikein on kyse. Sain tämän kuluvan vuoden ensimmäisinä päivinä omaksi yllätyksekseni ja vastoin kaikkia odotuksiani tiedon, että minut oli valittu harjoittelijaksi The Finnish American Reporter -nimiseen lehteen. Riittävästi silmiä hierottuani ja saamaani sähköpostiviestiä useaan kertaan luettuani oli minun lopulta uskottava, että totta se on, lähden keväällä taas Amerikkaan, aiemmin kuin osasin kuvitellakaan.
Minne siis tarkkaan ottaen olen menossa? Käytännössä katsoen keskelle ei-mitään, Hancockiin, Michiganin pohjoisosiin, suomalaisten Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten jalanjäljille. Hancock on siis pieni, vajaan viiden tuhannen asukkaan pikkukaupunki Copper Islandilla, Keweenawin niemimaalla. Väestöstä 32,2 prosentilla on Wikipedian mukaan suomalaiset sukujuuret. Suomi ja suomalaisuus näkyvät kaupungissa myös siinä, että sieltä löytyy mm. Finlandia University jonka yhteydessä myös tuleva työpaikkani sijaitsee. Yliopiston yhteydessä toimii myös amerikansuomalaisten kulttuurikeskus Finnish American Heritage Center. Olen siis matkalla amerikansuomalaisuuden ytimeen, seuraten Suomesta lähteneitä siirtolaisia jotka päätyivät Hancockiin pääosin työskentelemään alueen kuparikaivoksissa.
Aivan pelkän Hancockin tarjonnan varassa minun ei kuitenkaan tarvitse elellä, sillä aivan vieressä järven/kanavan toisella puolella sijaitsee Houghtonin kaupunki joka Wikipedian mukaan on listattu yhdeksi 100:sta parhaasta amerikkalaisesta pikkukaupungista. Yhdessä nämä kaksi muodostavat miltei 15 tuhannen asukkaan keskittymän, jossa toivon mukaan saan viettää mieluisaa vanhanaikaista kyläelämää.
Hancockiin pääsemiseksi minulla on edessäni ensinnä lento New Yorkiin jossa vietän pari päivää ennen 17 tunnin bussimatkaa Chicagoon. Suoremmin ja näppärämminhän olisin päässyt Chicagoon lentämällä, mutta päädyin valitsemaan Nykin koska sinne lentäminen oli reilut sata euroa edullisempaa ja sieltä pääsisin matkustamaan sitten hyvinkin edullisesti Megabussilla Chicagoon. Haaveet halvasta bussikyydistä kaatuivat kuitenkin siihen, että matkapäiväni sattui lauantaille ja viikonloppuisin Megabus velottaa matkoista huomattavasti korkeampia hintoja. Nyt siis jouduin pulittamaan 90 dollaria sen haaveilemani 40 dollarin sijaan. Näillä mennään. Onneksi tuleva vuokraisäntäni lupasi tarjota minulle kyydin Chicagosta Hancockiin.
Ilmassa leijuu hienoinen seikkailun tuntu...
